Vuosien varrelta

vertaisohjaajana on miltei pelkästään mukavia muistoja. Paitsi ettei muista mittään järkevää jos pittää (viimeks viime perjantaina)

Hauskinta minulla on ollut erään lähes ikäiseni miehen kanssa, joka saattoi kuulua erääseen vähemmistöryhmään. Hän halusi skannata kuvia ja tallentaa skannaukset tikulle "että saa pojalle näyttää", se oli se homman motiivi. Ja mehän skannattiin ja vähän Elementsissä paranneltiin ja rajailtiin. Samalla muisteltiin erästä edesmennyttä julkisuudestakin tuttua erikoista ja lahjakasta persoonallisuutta, jonka nuoruudestamme molemmat tunsimme. Mies kävi ohjauksessa kolme kertaa miltei peräkkäin enkä estellyt. Kuvat olivat vanhoja valokuvia albumistaan mutta oli lehtikuvia, mainoslehtisiä ja vaikka mitä. Olispa ollut mukava tietää yrittikökään hän myöhemmin itsenäisesti saada paperikuviaan tikulle pojalle näytettäväksi.

Kerran sitten tuli nainen arviolta 55 v nuottinipun kanssa. Hän otti heti kättelyssä komennon. Rupesin jännittämään että mitenkähän tästä selviän. Kertoi käyneensä opiston kursseilla ja vertaisohjauksessakin; oli kokenut jotenkin negatiivisesti kaikki. Huhhuh. Hänen asiansa oli eräiden kappaleiden nuottien löytäminen netistä. Jotain löydettiinkin muttei sitä minkä takia hän oli tullut. Hänellä oli yksi sivu nuotteja josta kopioinnissa oli jäänyt alku ja loppu pois; ei tekijää, ei kappaleen nimeä, ei sanoitusta. Sen verran molemmat ymmärsimme nuoteista ettei sivu ollut osa muita hänen nuottejaan. Minun olisi sitten pitänyt selvittää, mikä se nuotti oli. Ainut kerta kun lopetin ohjauksen tasan puolentoistatunnin kuluttua tekosyihin vedoten. Jotakin apua ja iloa toivon hänellekin pystyneeni antamaan sillä youtubesta löytyi kappaleitaan videoina. Kirjastossa emme kyllä saaneet ääntä. Toivottavasti hän onnisti neuvojeni kanssa kotona paremmin