Tyhjää jauhaa

Tiistaina osallistuin seniorien ideapajaan. Se on osa EU-hanketta koskien ikääntyvien tarpeisiin vastaamista. Kovasti tähdennettiin elinikäistä oppimista. Listasimme kukin kohdallamme, mitä osaamis/oppimisalueita pidämme tärkeimpinä.

Täytyy tutkia paperit uudestaan, etten vain käsittänyt väärin. Minulla kun tekisi mieli ryhtyä täysin palkein nauttimaan elämästä. Oppia olemaan vaan ja tekemään kaikkea mikä tuntuu minusta hyvältä. Oppisipa vihdoinkin olemaan onnellinen ja tyytyväinen ja kiitollinen kaikkeen siihen mitä on jo kokenut ja saanut. Voinhan vähän kiinnittää huomiota syömiseeni ja vähän pitää yllä tietotekniikan taitoja jms. Melkein seitenkymmpisenä olisi mukava jo saada olla vanhus. Arvokkaasti. Hyväksytysti. Toimintakyky on varmasti heikentynyt, osin paljonkin. Niinhän kuuluukin olla. Ei tarvitse enää taipua lootusasentoon tai edes risti-istuntaan spagaatista puhumattakaan. Tuntuu hullulta että sivistyneet pitkälle koulutetut, ja vieläpä ikäihmisiä itsekin, pitävät vanhus-sanaa itselleen sopimattomana, arvottomana. Kukas sitten arvostaa jos ei itse

Ruvetaanpa ajattelemaan kauniisti vanhoista ihmisistä. Joku saisi ruveta suunnittelemaan tyylikästä muotia vanhuksille. Joskus herkuttelen ajatuksella miltähän Aira Samulin näyttäisi kauniisti harmaantuneissa lyhyemmissä hiuksissa, tyylikkästi ja vähemmän meikattuna, sopivankorkuiset kengät jalassa ja tyylikkäässä arkiasussa. Vois olla upea. Ja minä höppänä kiinnitän tässä huomiota vain ulkoiseen olemukseen. Mainittu henkilöhän on julkisuudessa ainakin aivan mahdottoman söpö ja avoin ja nokkela. Ja varmaan hyvä äiti ja mummo ja isomummo, jota saa kutsua mummoksi. Minusta vähän tuntuu että elämän tarkoitus toteutuu parhaiten niin että pitää terveyttään ja virkeyttään yllä kohtuullisilla henkisillä ja fyysisillä virikkeillä että jaksaa olla hyvä isovanhempi, vanhempi ja myös puoliso. Ja jos ei ole omia lapsia, varamummoista ja -papoista on kuulemma huutava pula.